Suunnittelijakuvaus: Iida Ranta

Iida Ranta
jalkine
iida.ranta@student.hamk.fi


Opiskelen kolmatta vuotta Hamkissa muotoilua jalkine pääaineenani.  Jalkineiden lisäksi minun sydäntäni lähellä ovat laukut ja erilaiset korut.  Olen ihmisenä utelias ja energinen. Arvostan kovaa työntekoa ja sinnikkyyttä.  En osaa istua kauaa paikoillani, vaan tarvitsen liikettä. Urheilu on kuulunut elämääni aina, koska liikkuessani tunnen olevani eniten oma itseni.  Minulle tunteen ja liikkeen lisäksi tärkeää on visuaalisuus.


Mallistoni inspiraation olen saanut luonnosta ja sen kauneudesta. Etenkin sademetsien luonnon monimuotoisuus kiehtoo minua. Mallistoni on saanut vaikutteita myös rakkaudesta liikuntaa kohtaan. Mallistostani ei nimittäin löydy minkään tyyppisiä korkokenkiä, vaan mukavia tennareita joissa voi juoksennella pitkin metsiä ja kukkaniittyjä. Mallistoni muotokieli on melko yksinkertaista ja pehmeää. Erilaiset kukkakuosit tuovat väriä ja herkkyyttä sporttiseen mallistooni. Nahat ja kankaat ovat sulassa sovussa keskenään.


Olen aina tykännyt kaikenlaisesta näpertelystä ja askartelusta, joten ajattelin tuoda sitä myös mallistooni. Aion valmistaa kankaiden kuviot decoupage eli ns. servettitekniikalla, jossa kuviot lakataan kiinni kankaaseen. Tavoitteenani on valmistaa mallisto, jonka tuotteet ovat mukavia ja käytännöllisiä, ulkonäköä kuitenkaan unohtamatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti